Olavi Virran syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 111 vuotta. Suomen kruunaamattomaksi tangokuninkaaksi kutsuttu laulaja kuoli jo heinäkuussa 1972, mutta hänen hautansa kertoo, ettei mestaria ole unohdettu.
Vierailimme kesällä Virran haudalla Helsingin Malmin hautausmaalla. Paikalle oli tuotu useita kukkia ja muita muistamisia, joista osa oli jo hieman lakastunutkin.
Myös hautakivi erottuu ympäristöstään.
Kivi ei ole perinteisen mallinen, vaan sen yläreuna kulkee viistosti.
Lue myös: Armi Aavikon haudalla pysäyttävä näky
Lue myös: Tältä näyttää Reijo Taipaleen hauta – 7 vuotta kuolemasta
Lue myös: Tässä kunnossa Matti Nykäsen hauta on
Lue myös: Pate Mustajärven hautakivestä nousi somekohina – katso tuore kuva
Kyseessä on Virran suvun yhteinen hauta. Olavi Virran lisäksi siinä lepäävät hänen vanhempansa Juho Oskari Virta ja Ida Maria Virta sekä laulajan poika Pauli Olavi Virta.
Pauli Virta tunnettiin muusikkona ja ääninäyttelijänä. Hän kuoli vuonna 2011.
Oskari Olavi Virta syntyi Sysmässä 27. helmikuuta 1915. Hän kuoli Tampereella 14. heinäkuuta 1972 vain 57-vuotiaana. Uransa aikana hän levytti lähes 600 kappaletta ja nousi yhdeksi suomalaisen iskelmähistorian tunnetuimmista laulajista.
Olavi Virran hauta sijaitsee Malmin hautausmaan korttelissa 90. Haudan tarkka tunnus on 90–52–464, eli kortteli 90, linja 52 ja hauta 464.
Kuva: Ari Kuivalainen