Lady Gaga vapautti Helsingin

14.10.2010

Popsensaatio Lady Gagan keskiviikkoiltainen konsertti Hartwall Areenalla oli vapauttava manifesti.

24-vuotias Stephani Germanotta nousi lavalle, ja Helsinki ei ollut enää entisensä. Alkuun tähti julisti kiertueensa olevan sitä varten, että jokainen saa olla vapa ja juuri oma itsensä.

Paljon asiaa Gagalla oli muutenkin. Nuori nainen kertoi nöyränä tarinoita itsestään, perheestään ja faneistaan. Hän sai puheillaan yleisön vuoron perään nauramaan ja kyynelehtimään.

Show oli huikeissa lavasteissaan enemmän muodikasta musiikkiteatteria ja friikkisirkusta kuin pelkkä konsertti. Tähti korosti useaan kertaan puheissaan, ettei koskaan tule laulamaan taustanauhan voimin, vaan jokainen kappale esitetään todella livenä.

Esiintyminen oli rautaisten ammattilaisten saumatonta yhteistyötä. Tanssijat ja taustalaulajat puhalsivat yhteen hiileen silminnähden nauttien asemastaan.

Lady Gaga on epäilemättä seuratuimpia hahmoja musiikkibisneksessä, mutta keikallaan hän näytti ajoittain rinnuksen sotkeneesta tekoverestä ja kirkkaankeltaisista hiuksista huolimatta sievältä perhetytöltä. Gaga rakastaa ja kunnioittaa itseään, mutta sitäkin enemmän ”omia pikku monstereitaan” eli fanejaan.

Maailman suurimmalla poptähdellä oli yleisölle toive:

”Älkää poistuko täältä rakastaen minua enemmän vaan itseänne!”

Viihdeimperiumi/MM

Kuva: Candice Lawler