Lappilaista rehellistä mainetta käytetty hyväksi huijauksissa, poliisi kertoo

Lapissa asuu rehellistä väkeä, ja se näyttää olevan rosvojenkin tiedossa.

02.06.2020

Lapin poliisi kertoo, että sille on tehty ilmoituksia netin eri kauppasivustoilla tapahtuneista huijauksista, joissa lappilaista perusrehellisyyttä on käytetty huijauskeinona.

Poliisille on paljastunut, että verkon kauppapaikoissa on ollut myynnissä olemattomia traktoreita.

Useimmat traktoreista ”ovat sijainneet Lapissa”, jolloin ostajalle on voinut syntyä mielikuva, että myyjä on rehellinen. Huijarikauppiaiden pyrkimyksenä on ollut saada ostaja maksamaan ennakko- tai varausmaksu myyjän tilille. Maksun jälkeen on paljastunut, ettei koko traktoria ole olemassa eikä ketään enää saa kiinni.

Poliisi kehottaa kansalaisia tarkkaavaisuuteen ja varmistamaan kauppakohteen ennen maksua. Esimerkiksi ajoneuvon kohdalla kannattaa tarkistaa sen rekisteritunnuksesta sen olemassa olo, ja oikea omistaja.

Lisää luettavaa