Laulaja Frederik, 81, tunnetaan myös nimellä Reetu, mutta ristimänimekseen junttidiskon kuningas on saanut Ilkka Sysimetsä.
Lue myös: Frederik vastasi kumman body count on enemmän – hänen vai Dannyn
Reetu on aina ollut naistenmies. Hän seurusteli takavuosina kauniin blondiinineitokaisen kanssa, ja tämä oli tuttu myös missipiireistä. Pari ehti olla yhdessä 15 vuotta ennen eroaan kymmenisen vuotta sitten. Lehdissä on kerrottu, että missi-Riikka oli eron aikaan 34-vuotias, joka tarkoittaa, että suhde alkoi, kun Riikka oli juuri täysi-ikäiseksi varttunut.
Äksy nakupeppu
Nyt Reetu on löytänyt rinnalleen uuden rakkaan. Aiheesta kirjoittaa Ilta-Sanomat.
Aivan mikään nuorikko nainen ei ole, sillä hänen kerrotaan olevan noin puolet nuorempi Reetua, siis nelikymppinen.
Lue myös: Laulaja Frederikin paita saa naurut aikaan!
Laulaja kuvailee IS:ssä avopuolisonsa olevan itäsuomalainen nainen, joka kokkaa, siivoaa ja sisustaa laulajan Espoon-kotia.
– Hän on karjalainen, kiltti, auttavainen ja välillä äksykin osaa olla.
Danny ja Reetu ovat ikäaikalaisia, Danny tosin pari vuotta vanhempi. Hänen tiedetään viihtyvän tänään 25 vuotta täyttävän Helmi Loukasmäen kanssa. Reetu toteaakin IS:ssä leukaillen:
-Ihan en saa Dannya kiinni ikäerossa! Se harmittaa.
Reetun ja karjalaisnaisen suhde starttasi Kanarialla, kun ensin oli ollut pientä silmäpeliä keikalla, ja sitten mielitietty tuli takahuoneeseen.
– Nuori nainen piristää tällaista urheilijamiestä. Kaikki toimii: eroottinen puoli, kotielämä, siivoaminen…, Reetu luettelee.
Eroottisenkin paljastuksen hän tekee Ilta-Sanomissa:
– Tärkeintä tässä on se, että hän iloisesti nauraen herää pylly paljaana minun vierestäni. Mikäpä sen ihanampaa!
Avioliittohaaveita parilla ei ole.
Lisäksi Reetu paljastaa jutussa, että välit Dannyyn ovat kunnossa, ja he tekstailevatkin jo keskenään. Välit katkesivat pari vuotta sitten, kun Reetu ei lähtenytkään keikkapalkkioiden pienuuteen vedoten Retrojengi-kiertueelle, ja perui sen lanseerauksen jälkeen.