Laulajan farkut repesivät, ei alushousuja – näin siinä sitten kävi!

21.05.2013

Naispuolisten tähtien vilautuksista tai niistä juuri ja juuri selviytymisestä saa lukea päivittäin. Nyt joukkoon liittyy virkistävänä poikkeuksena laulaja Jake Owen.

Mies oli konsertoimassa perjantaina Yhdysvaltain Charlestonissa yllään farkut ja valkoinen toppi. Riehakkaan shown aikana hänen housunsa repesivät. Laulajan paniikki oli aikamoinen, kun hän tiesi olevansa liikenteessä ilman kalsareita.

Näppäränä miehenä hän nappasi topin päältään ja sitoi sen sukukalleuksiaan peittämään. Paidaton esiintyminen oli ainakin naispuoleisille faneille mukava bonus musiikillisen annin lisäksi.

Owenin tuunattu esiintymisasu täällä