Lenita kertoi kuoliaaksi naurattavan tarinan kauppareissustaan – taksikuski Jyrki saa meidät ulvomaan kippurassa!

Kyllä suomalaiset ovat hassuja töppäilijöitä kaikki tyynni.

05.06.2023

Kauppareissut ovat pakollista pullaa. Mutta kyllä niistäkin hauskoja saa, jos on Lenita.

Muuan netinkäyttäjä, Lenita nimeltään, on kertonut somessa hupaisan kauppareissukokemuksensa. Se päätettiin riipaista siltä istumalta laajempaan naurukontekstiin eli Feissarimokat.comin sivuille.

Lenita oli lähtenyt kaupoille, tehnyt ostoksensa ja mennyt sitten auton takapenkille odottamaan muun perheen saapumista. Perheenjäsenillä oli tapana erkaantua kauppakeskuksessa toisistaan ja tavata myöhemmin autolla.

Lenita siis istui takapenkillä ja mietti missä muut ovat. Hän kaivoi lakupussin kassistaan ja yritti tappaa aikaa. Lakupussi hupeni ja loppui, mutta muita ei vain näkynyt.

Kunnes Lenita muisti. Hän oli liikenteessä yksin.

-Mun piti vielä odottaa takapenkillä niin kauan että lähellä seisoskelevat ihmiset lähtivät pois. Tuijottelin tyhjää rannetta turhautuneen oloisena – kuin odotellen jotakuta.

Lopulta hän pääsi loikkaamaan rattiin – ja kotiin.

Jotta tarina saisi huiman kulminaation, myös Jyrki päätti jakaa oman tarinansa.

-Minä puolestani olen mennyt pelkääjän paikalle taksissa. Muut takapenkille. Ei siinä sinänsä mitään muuta, mutta kun minä olin se taksikuski.

Lisää luettavaa