Marraskuussa Suomessa nähtiin erikoinen juttu.
Kauppaketju Lidl perusti muutaman päivän ajaksi Lidlerie-nimisen ravintolan Helsinkiin. Se oli menestys. Helsingin keskustassa marraskuussa 2025 toiminut pop-up-ravintola tarjosi huippukokki Henri Alénin suunnitteleman menun erittäin edullisesti, noin 12 eurolla.
Annokset valmistettiin Lidlin omista tuotteista, ja ravintola oli tunnettu halvasta hintatasostaan, eli esimerkiksi olut maksoi 1,29 euroa. Ruoille ei siis juuri tullut muuta hintaa kuin niiden hinta kaupan hyllyssä.
Lue myös: IL: Lidl toi markkinoille älyttömän halvan luksustuotteen – miten mahdollista?
Nyt kuuluu jälleen lisää erikoisia uutisia. Miltä kuulostaisi Lidlin pubi?
Sellainen on tulossa.
Taustalla erikoinen lakiviidakko
Ei kuitenkaan Suomeen.
Lidl on ryhtynyt rakentamaan ensimmäistä pubiaan Pohjois-Irlantiin. Taustalla ei ole kuitenkaan mikään uusi ravintolastrategia tai -konsepti, vaan paikallinen lupajärjestelmä.
Lidld ei saanut Dundonaldiin, Itä-Belfastiin avattavan myymälänsä yhteyteen tavallista alkoholin ulosmyyntilupaa.
Lue myös: Tangoprinssi menee Lidliin töihin – ”Uusi sivu elämässä”
Sen sijaan se sai luvan pubille, ja siihen sisältyy oikeus erilliseen ulosmyyntiin.
Pubi ei tule itse myymälään, vaan viereiseen erilliseen tilaan. Asiakaspaikkoja siihen tulee enintään 60. Pub avautuu keväällä.
Lidlin Pohjois-Irlannin toimitusjohtaja Gordon Cruikshanksin mukaan yhtiö on iloinen siitä, että kuusi vuotta kestänyt suunnitteluprosessi on edennyt rakentamisvaiheeseen.
Yhtiön mukaan valikoimaan tulee osa Lidlin olut-, viini- ja väkevästä valikoimasta. Painoa aiotaan antaa myös paikallisille toimittajille.
Pohjois-Irlannissa supermarketin pitää ylittää kaksi kynnystä ennen kuin se voi aloittaa alkoholin myynnin. Ensin sen on hankittava toiselta toimijalta luovutettu lupa, esimerkiksi sulkeutuvalta pubilta. Tällä niin sanotulla luovutusperiaatteella rajataan sitä, kuinka monta alkoholimyyntipaikkaa alueella voi olla.
Sen jälkeen hakijan on vielä osoitettava, ettei alueen nykyinen tarjonta riitä yleisön tarpeisiin. Lidl ei saanut tätä osoitettua tavallisen ulosmyyntiluvan kohdalla.
Pubiluvan kohdalla tilanne oli toinen, koska kaksi myymälän lähellä toiminutta baaria on sulkenut viime vuosina.
Siksi ratkaisu on poikkeuksellinen, eikä Lidl ole lisäämässä pubeja laajasti muualle verkostoonsa. Yhtiöllä on maailmanlaajuisesti noin 13 000 myymälää.
Asiasta uutisoi muiden muassa BBC.