Lotta ja Pappa -kaksikon Lotta joutui hakeutumaan terapeutille

Lapsuuden traumoja.

09.10.2022

Lotta ja Pappa -duosta tuttu Lotta Saahko kertoo Youtuhe-videollaan joutuneensa hakeutumaan terapiaan.

Syynä ovat lapsuuteen liittyvät asiat.

Lapsena Lotta joutui muuttamaan ulkomaille ja paikasta toiseen. Se jätti jälkensä.

Esimerkiksi Saksaan muuttaminen oli kamalaa. Lotta kertoo terapiaistuntojen olleen antoisia mutta myös samalla erittäin uuvuttavia. Tapaamisten aikana on käsitelty muun muassa oman kodin tärkeyttä.

Lisää luettavaa