Lotta ja pappa -kuulumisia: Papalle kerrottiin ikävät uutiset

Muistilääkärissä.

22.05.2023

Lotta ja pappa -duosta tuttu Lotta Saahko kertoo tänään sosiaalisessa mediassa papan kuulumisia. Jorma-pappa on saanut hieman huonoja uutisia.

Lääkäri on nimittäin ottanut papalta ajokortin pois. 87-vuotias pappa sai Alzheimerin diagnoosin viime vuonna, mutta hänellä on ollut ajokortti ja hän on ajanut autoa lonkan murtumiseen saakka. Lonkka murtui marraskuussa puoli vuotta sitten.

– Pappa toivoisi kovasti että kortti tulisi vielä takaisin. Mutta hänellä oli ajokoe ja muistilääkäri teki sen perusteella tämän päätöksensa, Lotta kertoo.

Isku on ollut papalle kova, sillä hän on ajanut aina paljon autoa ja tehnyt uransakin kuorma-autokuskina.

Onneksi papalle on hankittu senioriskootteri, jolla hän voi jatkaa matkaa 25 kilometrin tuntivauhdilla.

Pappa on skootterista onnellinen, sillä kaksipyöräinen sähköpyörä koitui jo vähän turvattomaksi; pappa kaatui sillä jokin aika sitten.

Lisää luettavaa