Lumikko nappasi kolme palkintoa Tampereella

14.03.2010
Tampereen elokuvajuhlat huipentuivat sunnuntaina palkintojenjakoon. Miia Tervon dokumenttielokuva Lumikko nappasi peräti kolme palkintoa.

Tampereen elokuvajuhlat huipentuivat sunnuntaina palkintojenjakoon. Miia Tervon dokumenttielokuva Lumikko nappasi peräti kolme palkintoa.

Lumikko sai kansainvälisen kilpailun Grand Prix’n. Arvostetun palkinnon on saanut aiemmin vain kaksi suomalaisohjaajaa: Hannu Peltomaa elokuvallaan Rantojen miehet (1971) ja PV Lehtinen elokuvallaan Hyppääjä (2000).

Lumikko voitti myös kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten sarjan pääpalkinnon ja sai EFA Tampere -ehdokkuuden. Elokuva pääsee näin kisaamaan parhaan eurooppalaisen lyhytelokuvan tittelistä.

Yli 30-minuuttisten sarjassa pääpalkinnon sai Pia Andellin dokumentti Göringin sauva.

Parhaan animaation palkinnon sai Gudrun Krebitzin I Know You (2009, Saksa, Itävalta). Parhaana fiktiona palkittiin thaimaalainen Tiang naa noi koi rak (2009), jonka on ohjannut Wichanon Somumjarn.

Parhaan dokumenttielokuvan palkinto jaettiin kahden elokuvan kesken. Palkitut ovat Philip Widmanin Destination Finale (2008, Saksa) ja Jay Rosenblattin The Darkness of Day (2009, Yhdysvallat).

Risto Jarva -tuomaristo antoi palkintonsa Joona Berghällin ja Mika Hotakaisen ohjaamalle dokumentille Miesten vuoro.

Tampereen elokuvajuhlien 40. juhlavuosi oli yleisömenestys. Loppuunmyytyjä näytöksiä oli sunnuntaiaamuun mennessä kaksitoista.

Niina Holm

Lisää luettavaa