Maisa Torppa avautui kohusta jälleen: ”Olen uhriutunut ja katkera”

Maisa kertoo, ettei hänkään kaikkea jaksa.

17.01.2021

Kerroimme eilen, että Maisa Torppa astui julkisuuteen kommentoiden vuolaasti hänen ympärillään vellovaa kohua. Seiska kertoi Maisaa epäiltävän perättömistä lastensuojeluilmoituksista ja kunnianloukkauksista. Näin Maisa puolustautui.

Nyt Maisa on jälleen tulilla. Hän julkaisi Instagramin stories-osuudessa kaksi tilitystä, joissa hän kertoo saaneensa sadoittain kannustavaa palautetta. Hän korostaa edelleen, kuten eilenkin, kertovansa lukuisia yksityiskohtia asioista, mutta tekevänsä sen myöhemmin.

Maisa myöntää olevansa tilanteen vuoksi uhriutunut ja katkera.

-En minäkään kaikkea kestä, hän toteaa.

 

Lisää luettavaa