Maisa Torppa seksikkään uhkeana auringonottokuvassa: ”Hävettää tyhmä tekoni…”

Maisa on julkaissut eteerisen arskanottokuvan ja puhuu myös painavaa asiaa.

18.08.2018

-Mä tein viime viikolla jotain tosi tyhmää ja mua on jäänyt painamaan se pahasti mieltä. Mulle sosiaalinen media on pääsääntöisesti harrastus, ei keino tienata. Oon pitänyt viime aikoina kiinni mulle tärkeistä arvoista ja tehnyt yhteistyötä vaan sellaisten yritysten kanssa mitkä kuuluu oikeasti mun arkeen ja arvomaailmaan. Rahan tienaaminen on siis jäänyt toisseikkaiseksi asiaksi. Sain pari viikkoa sitten tarjouksen, helppo postaus = hyvä palkka. Jostain älyttömästä syystä sitten otin osaksi mun blogitekstiä asian keventämisestä ja laihduttamisesta, Maisa kertoo.

Nyt hän on pettynyt valintaansa. Hän toteaa, että itseään häntä ei vähempää voisi kiinnostaa, jos turvottaa tai välillä tulee herkuteltua kaksin käsin.

-Mun mielestä on tärkeämpää se, että nauttii elämästä ja tekee juuri niitä asioita mitkä itsestä tuntuu hyvältä (olkoon se sitten liikunta tai sohvaperunailu).

Maisa toteaa, että häntä hänen viime viikkoinen toimintansa hävettää. Se ei tule ikinä toistumaan.

Hän aikoo kertoa vain tuotteista ja palveluista ja teemoista, joita itse kannattaa ja jotka kuuluvat hänen omaan arkeensa.