Meiju Suvas kauhuissaan: ”Saimme shokkiviestin Jontelta”

Kamala kokemus.

27.02.2025

Laulaja Meiju Suvas on naimisissa Jonten eli John Bergerin kanssa. Parilla on kaksi yhteistä aikuista lasta sekä koiria. Jontte oli joutunut kertomaan keikalta kotiin palaamassa olevalle vaimolleen perheen koiriin liittyvän kamalan uutisen.

– Sydän hyppäsi kurkkuun eilen illalla laivalla, kun saimme shokkiviestin Jontelta ollessamme paluumatkalla Ruotsista keikalta, kertoo Meiju Facebook-tilillään.

Jontte oli ilmoittanut Meijulle, kuinka iso koira oli hyökännyt kävelylenkillä molempien heidän pienten koirien kimppuun.

– Lacu pakeni rytäkässä  jonkun auton alle ja isäntä kaatui keskelle tietä, kun yritti pelastaa vanhempaa koiraamme koiran suusta ja oli samalla molemmat jäädä bussin alle, jatkoi Meiju kauhukertomusta.

Kaikki kolme selvisivät tästä rytäkästä hengissä, mutta ovat Meijun mukaan shokissa. Koiria oli pitänyt käyttää eläinlääkärissä. Toisesta koirasta oli löytynyt puremajälki ja sille oli jouduttu tekemään erilaisia operaatioita.

– Siellä Minitä löytyi karvojen alta iso puremishaava päästä ja sen seurauksena sai 5 tikkiä päähän, ison reiän poskeen ja haavan korvaan lisäksi yksi kynsi piti poistaa. Huh huh! Onneksi Lacu säilyi naarmuitta ja isäntäkin sai vain kunnon verinaarmut polveen ja käteen. Oli onni onnettomuudessa, mutta tällaista ei saisi kyllä tapahtua kenellekään. Oli kyllä kauhujen ilta, kertoo Meiju vielä lopussatä.

Tällaisia koiria ovat Meijun ja Jonten Mini ja Lacu

Meiju mainitsi julkaisussaan koiriensa olevan pieniä. Mini on kahden pienen rodun, villakoiran ja maltankoiran, sekoitus eli maltipoo. Lacu taas on noin vuoden ikäinen yorkiepoo.

Lue myös: Vain elämää -tähti Meiju Suvas myy omaisuuttaan – katso kuva!

Lacu on päässyt myös Meijun Instagram-julkaisuun, joka löytyy tästä alta.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.