Mies kaivoi esiin ruohonleikkurin, se mitä sitten tapahtui järkytti koko perheen! Katso röntgenvideo!

25.04.2015

Mississippi, Yhdysvallat. Hieman yli kolmekymppinen perheenisä ajatteli kaivaa ruohonleikkurin talviteloilta ja tehdä kevään ensimmäiset ajot.

Yhtäkkiä hän tunsi jotain kasvoissaan, joista alkoi vuotaa verta.

-Luulin ensin että ruohonleikkurista oli kimmonnut naamaani kivi, mies kertoi Sun Heraldille.

Hän päätti tarkistuttaa lääkärissä, ettei poskiluu ollut murtunut. Röntgenkuva paljasti järkyttävän asian. Miehen nenän kautta oli kimmonnut kallon sisälle 6,5 senttiä pitkä metallinen lanka, jonka toinen pää oli vain hipun päässä kaulavaltimosta.

Lanka saatiin poistettua, eikä vakavia vammoja jäänyt. Lanka oli tunkeutunut sisälle kalloon rikkomatta sen pahemmin verisuonia ja hermoja.

YouTube video