Keikkalavoille palannut laulaja Mirella Roininen on muuttanut tyyliään. Hän on tehnyt sen rohkealla tavalla ja näyttää somejulkaisunsa kuvissa lähes tunnistamattomalta. Tyyli oli suosittua kymmeniä vuosia sitten.
Kasarityyliin pukeutuneella laulajalla on päällään hihaton paita, jonka etuosassa on myös rohkea teksti: ”Holy Shit I Love You”.
Lue myös: Mirellan rohkeat kuvat eivät jätä mitään arvailujen varaan: ”En oo enää salaa tyttösi”
– Wannabe 80s baby, kirjoittaa Mirella julkaisussaan.
Julkaisusta selviää, että kuvat on otettu viime viikonloppuna järjestetyillä Tikkurila Festivaaleilla.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Mirella esiintyy tulevana viikonloppuna monilla festivaaleilla
Mirella piti keikkailusta hetken taukoa, mutta on jo palannut lavoille. Hän esiintyy tulevana viikonloppuna useissa eri festivaaleissa.
Lue myös: Suomalaistähti Mirellan keikkakunto on puhuttanut – nyt hän kertoo kaiken itse
Oulussa järjestetään tulevana viikonloppuna Qstock, jossa myös Mirella esiintyy lauantaina. Perjantaina hän esiintyy sekä Kotkan Meripäivillä että Lahdessa Headland Festivalissa.