Mitä mieltä sinä olet? Voiko näin avokaulaisessa ja paljastavassa yläosassa ilmestyä juhliin, katso!

27.09.2014

Courtney Stoddenin kohdalla voisi sanoa, että hänestä olemme jo nähneet kaiken.

Teinivaimona julkisuuteen muutama vuosi sitten ryöpsähtänyt, tulvahtanut ja pullahtanut Courtney on jatkanut anteliasta linjaansa ja näyttää yhä vain kiinnostavan. Hänen miesfanikaartinsa ei näytä kyllästyvän Courtneyn ulkomuodolliseen pätevyyteen ei sitten millään.

No, hyvä näin että työtä riittää.

Kaikilla kolmella.

Nyt Courtney on jälleen kerran tuulettanut itseään vierailemalla punaisella matolla. Asun yläosasta päätellen tuuletusta saivat muutkin kuin Courtneyn pää.

Kysymys kuuluukin: voiko näin avokaulaisessa liikuskella julkisilla paikoilla syyllistymättä johonkin? Vielä emme osaa sanoa mihin.

Lisää luettavaa