Me Naiset on uutisoinut hiljattain eronneen Elina Gustafssonin ja tv-toimittaja-elokuvaohjaaja Susani Mahaduran syvästä sielunystävyydestä. Susani muistetaan, kuten Elinakin, Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta.
Kansiotsikossa julistetaan, että he roihauttavat toisissaan liekin.
Kaikki alkoi pyöräreissusta, jonne Susani keksi Elinaa pyytää
Kaksikko lähti viime kesänä satojen kilometrien pyöräreissulle. Sinä aikana heistä tuli sydänystävät, kertoo MeNaiset. Ystävyyden perustavaa laatua olevasta vakavuudesta kielii sekin, että Susani kieltäytyi hiljattain jopa vakituisesta työpaikasta, jotta voisi jatkaa reissuja Elinan kanssa.
– Olin jo muutaman vuoden ajan halunnut lähteä polkemaan eripituisia seikkailumatkoja erilaisiin paikkoihin, mutta minulta puuttui reissukumppani. Susanin viestiä lukiessani ymmärsin, että tässähän se on, Ellu kertoo MeNaisissa Susanin hänelle lähettämän viestin saamasta jälkikaiusta.
– Meillä oli ihan sikakivaa alusta asti. Hyvin nopeasti tuli ilmi, että roihautamme toisissamme liekin, valon ja lapsenomaisuuden. Saamme toisemme riehaantumaan herkästi. Se on ainutlaatuista ja supersiistiä, Elina sanoo.
Kaksikon yhteys on ainutlaatuinen. Pyöräilymatkoilla on puitu elämää iloineen ja suruineen.
– Jos minua alkaa oikein kunnolla kiristää, poljen ihan hiljaa, Susani kertoo MeNaisissa.
– Silloin annan sinulle karkkia ja kerron erilaisia tarinoita, Elina toteaa.
He ovat ajaneet yhdessä muun muassa Vantaalta Rovaniemelle ja käyneet jopa Jäämerellä asti.
Lue myös: Elina Gustafsson julkaisi kuvan Susanin kanssa: ”Roihautamme toisissamme liekin”
Lue myös: Ansku Bergström rikkoi hiljaisuuden – vihjaileva mysteeripäivitys
– Lyhyen ystävyytemme aikana olen oppinut, että minusta pidetään huolta ja kelpaan sellaisena kuin olen – silloinkin, kun en ole parhaimmillani, Susani summaa kahden aikuisen naisen ystävyyttä.
– Kukaan ei ole aiemmin ymmärtänyt minua samalla tavalla kuin Susani. Tuntui upealta löytää tässä iässä ystävä, joka näki minut ja sieluni todella nopeasti. Minun ei koskaan tarvitse selitellä Susanille ajatuksiani tai tunteitani – hän tajuaa aina, Elina jatkaa MeNaisissa.
Ensi kuussa kaksikosta tulee kämppiksiä, kun he lähtevät pohjoiseen treenileirille.
Lähde: MeNaiset, maksumuurin takana