Moottoriurheilun superviikonloppu näkyi kaahailuna – katso tätä kuvaa!

Honkajoella, Pesämäessä, on vietetty moottoriurheilun superviikonloppua.

19.08.2018

Pesämäessä järjestettiin vauhdikas Radalle.comin Drifting-tapahtuma, joka sai liikenteeseen kaikki oman elämänsä kimiräikköset ja jmlatvalat.

Se näkyi myös, valitettavasti, liikenteessä sunnuntaina.

-Paluuliikenne Honkajoelta oli melkoista survivalia. Kankaanpään poliisi, missä sinä olit? kysyy painavasti Comoon kuvan lähettänyt perheenisä, joka ajeli seudulla.

80 kilometrin rajoituksella kaahattiin pois päin tapahtumasta hyvinkin rempseästi.

-Ajoin isolla ja uudella perheemme henkilöautolla 85 kilometriä tunnissa, mutta ohi piti päästä. Järjestään kaikki kaahasivat sellaista satasta tai sataakymppiä ohitse. Epäilemättä he olivat tuosta tapahtumasta tulossa. Perhanan pöllöä, perheenisä toteaa Comolle.

Hän sai kuvan kaahausletkasta, jossa on neljä autoa. Kaikki menivät ylinopeutta ohi.

Emme esitä autoja tunnistettavasti, vaikka periaatteessa syytä olisi.

-Alueella jossa ohiteltiin oli mutkainen tie ja asutusta. Ei olisi tarvinnut kaahailla ja leikkiä rallisankaria, vaikka rallitapahtuma mielessä vielä siintelikin, perheenisä soimaa.