Muistatko lapsia traumatisoineen Noidan käsikirjan 1980-luvulta? Nyt maailman pelottavin kirja julkaistaan Suomessa uusintapainoksena

Noidan käsikirja tulee taas!

Noidan käsikirja -teos aiheutti paniikkia ja pelkoa suomalaisissa nuorissa 1980-luvulla oikein kunnolla.

Noidan käsikirjassa kerrottiin urbaanilegendoja ja muita pelottavia tarinoita toteavaan tapaan. Kirja levisi kavereiden keskuudessa ja kirjastoista nuorten käsiin kulovalkean tavoin. Opusta sitten luettiin peiton alla ns. pissi sukassa ennen nukkumaanmenoa niin, ettei unista tullut mitään.

Nyt Facebookissa kerrotaan, että kirjasta on tulossa uusintapainos. Tarkkaa päivää ei ole vielä kerrottu, mutta nyt opusta itse lapsena lukeneet ovat siinä iässä, että voivat hankkia sen omalle jälkikasvulleen.

Tiedon kirjan uusintapainoksesta löydät tästä.

Kuva: Facebook

Aiheet: