Suosittu iskelmälaulaja ja vuoden 2013 tangokuningas Kyösti Mäkimattila, 50, on eronnut avopuolisostaan, laulaja Marja ”Maikki” Rajaniemestä.
Mäkimattila kertoi erosta Facebookissa tänään tiistaina 11. elokuuta.
–Maikin ja minun parisuhde on päättynyt. Eroon ei liity draamaa tai muita osapuolia. Tällä hetkellä opettelen tuntemaan itseni paremmin ja elämään uutta, omanlaista itsenäistä elämää. En kommentoi tai käsittele eroamme julkisuudessa tämän enempää, Kyösti kirjoitti.
Eroilmoituksen yhteydessä Mäkimattila julkaisi myös tummasävyisen kuvan, johon oli kirjoitettu kaihosta kertovia säkeitä kuten
”Yksinään
vielä jään
uskon että vielä kerran
hetken ainokaisen verran
onnen löydän minäkin.”
Työkavereista rakastavaiset
Kyöstin ja Maikin suhde tuli julkisuuteen keväällä 2024.
Kaksikko oli tuntenut toisensa jo huomattavasti pidempään, sillä heitä yhdisti aluksi työ.
Maikki oli tehnyt tiedottajan töitä Mäkimattilan tuotantoyhtiössä, ja Kyösti oli puolestaan ollut mukana tuottamassa Maikin soolomusiikkia.
Vielä joulukuussa 2025 pari kertoi Seiskalle yhteisestä elämästään. He olivat asuneet avoliitossa noin vuoden ajan puutalossa Liedossa. Kodissa asui parin lisäksi heidän kissansa, ja yhteiseen arkeen kuuluivat myös musiikki ja harjoittelu olohuoneen flyygelin äärellä.
Kyösti ja Maikki kiersivät yhdessä myös Ajaton joulu -konserttikiertueella loppuvuodesta 2025.
Mäkimattila on yksi suomalaisen iskelmäkentän tunnetuimmista ja suosituimmista nimistä. Hänet kruunattiin tangokuninkaaksi vuonna 2013.