Naiselle kerrottiin aggressiivisesta syövästä ja häneltä poistettiin kohtu – sitten tapahtui jotain yllättävää

Asiaa puidaan seuraavaksi oikeussalissa.

Julkaistu:

43-vuotias nainen hakeutui alkuvuodesta 2025 lääkäriin runsaan vuodon ja kohdun myoomien vuoksi. Maaliskuussa häneltä otettiin kudosnäyte.

Viikkoa myöhemmin tuli pysäyttävä tieto. Näytteessä oli todettu aggressiivinen kohdun limakalvon syöpä.

Potilas kertoo medialle alkaneensa tehdä poikiensa kanssa suunnitelmia omien hautajaistensa varalle siltä varalta, ettei selviäisi sairaudesta.

Toukokuun 15. päivänä 2025 hänelle tehtiin kohdunpoistoleikkaus. Seuraavaksi oli tarkoitus siirtyä solunsalpaajahoitoihin.

Syyskuussa tapahtui jotain kammottavaa.

Myöhemmin tehty DNA-analyysi osoitti, ettei syöpää sisältänyt kudosnäyte ollutkaan potilaan. Toisen potilaan näyte oli merkitty virheellisesti hänen nimiinsä.

Tapaus sattui Yhdysvaltain Georgiassa. Siitä on uutisoitu yhdysvaltalaisissa medioissa pari päivää sitten.

Cassandra Barksdale -niminen nainen on nyt haastanut terveydenhuoltoyhtiö Kaiser Permanenten oikeuteen. Hänen mukaansa virhe johti tarpeettomaan leikkaukseen sekä kuukausia kestäneeseen fyysiseen ja henkiseen kärsimykseen.

Kaiser Permanente on kommentoinut tapausta ja todennut, ettei Barksdalen olisi pitänyt joutua kokemaan tapahtunutta. Yhtiön mukaan virheen jälkeen ryhdyttiin välittömästi toimiin, jotta vastaavaa ei tapahtuisi uudelleen.

Miten näytteet pääsivät sekoittumaan, ei ole julkisesti selvinnyt.

Barksdalen hakeman vahingonkorvauksen määrä yksilöidään myöhemmin.

Lisää Como.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi