Loma sai melkoisen kummallisen käänteen, kun perhe oli ehtinyt asettua vuokraamaansa Airbnb-kämppään ja valmistautui lähtemään ulos illalliselle.
Tuolloin perheen isä pysähtyi katsomaan seinällä roikkuvaa suurta valokuvaa.
Kuvassa oli aurinkoinen ranta ja vedessä paljon ihmisiä pulikoimassa.
Perheen isä heitti puoliksi vitsillä, että yksi kuvan ihmisistä näytti aivan häneltä.
26-vuotias perheen tytär Aubrey Birrell meni lähemmäs.
Hämmennys valtasi kaikki.
Kuvassa todella oli hänen isänsä!
Pian perhe tunnisti rannalta myös Aubreyn sisarukset Libbyn ja Bradyn.
Kyse ei ollut perheen omasta valokuvasta, jonka joku olisi tuonut asuntoon. He eivät olleet koskaan aiemmin nähneet kuvaa.
Tapaus sattui San Diegon seudulla Kaliforniassa, jonne noin 30 perheenjäsentä oli kokoontunut viettämään isoisän 80-vuotissyntymäpäivää. Asiasta kertoi People viime kuun loppupuolella. Perheen tyttäret ehtivät tehdä aiheesta TikTok-videon aiemmin.
Perhe alkoi selvittää, milloin kuva oli otettu.
Jäljet veivät yli kymmenen vuoden taakse. Birrellit olivat olleet tuolloin samalla seudulla lomalla, kun Brady osallistui jalkapalloreissulle. Perhe muisti kyseisen matkan, mutta kukaan ei muistanut huomanneensa rannalla valokuvaajaa.
Kuvan päätyminen juuri heidän vuokraamansa Airbnb-asunnon seinälle sai lopulta varsin arkisen selityksen.
Asunnon vuokraajaan otettiin yhteyttä, ja selvisi, että paikallinen valokuvaaja oli kuvannut alueen rantoja. Hänen kuviaan oli käytetty alueen loma-asuntojen sisustuksessa.
Yhteen niistä oli sattumalta tallentunut Birrellin perhe.
People-lehden mukaan samaa kuvaa on käytetty myös muissa vuokra-asunnoissa. Perheelle järjestetään nyt kuvasta oma kappale.
@aubsbirrell We can’t make this up….. this is the craziest thing 😭 @libby_birrell #fyp #sandiego #creepy #tf ♬ Blue Danube Waltz – The London Symphony Orchestra