Helmi Loukasmäki sen paljastaa – hän tykkää ratsastaa

Asiasta on todistusaineistoakin.

Julkaistu:

Dannyn suojatti ja lauluartisti Helmi Loukasmäki on tehnyt jotain sellaista, jonka viime kerrasta on pitkä aika.

Nainen on julkaissut sometarinan, jossa hän keinuu eteenpäin kypärä päässään.

Hän ratsastaa.

-Vuosien tauon jälkeen ihan heppatyttönä, Helmi kertoo.

Sometarinat ovat nähtävissä 24 tunnin ajan julkaisustaan.

Helmi on Ilmajoen tyttöjä, maalta, joten ei ihme, että hepat ovat tulleet hänelle lapsuudessaan ja nuoruudessaan tutuiksi.

Toukokuun lopulla Helmi päräytti eetteriin jo kolmannen levyttämänsä biisin.

Silloin ilmestynyt Yhteinen sydän -biisi on Helmin luottosäveltäjän, Petri Kokon tekemä. Sanoittajana on toiminut Riku Rantanen.

Helmi on julkaissut aiemmin kappaleet Moi moi vaan ja Tuu kesää jatkamaan. Niistä ensimmäinen oli cover-kappale ja toinen Petri Kokon tekemä.

Lisää Como.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi