Murtovarkaan selitys teolleen oli kyllä ajankohtainen mutta ehkä pikkuisen lennokas!

06.10.2014

Aikaansa seuraava murtonainen, eipä siinä.

Mississippiläisen lukion pihalla koululaisten autoihin murtautunut nainen jäi kiinni varasteltuaan kärryistä aurinkolaseja ja muuta pientä.

Selitys oli kuitenkin ei ihan tavanomainen. Nainen oli metsästämässä ”autoissa piileskeleviä ISIS-terroristeja”.

Vaikka Yhdysvallat onkin melkoisen varpaillaan terroriuhan kanssa, ihan näin pitkälle vietyä metsästysretkeä poliisi ja oikeusviranomaiset eivät ostaneet.

Nainen päätettiin ottaa kiinni ja pistää tyrmään miettimään tekosiaan. Erikoista on se, että self-made-womanin lapset opiskelevat kyseisessä koulussa.