Näin Katri Helena vietti isänpäivän – yllättävässä seurassa

Katri Helenalla vaikuttaa olleen ikimuistoinen isänpäivä.

Julkaistu:

Laulajalegenda Katri Helena päätti yli 60 vuotta kestäneen uransa Olympiastadionilla, jossa hän järjesti upean konsertin. Hän ei ole silti unohtanut keikkalavoja, vaikka ei niissä itse enää esiinnykään.

Lue myös: MN: Katri Helenan Tommi-siippa täräytti ilmoille isyysjytkyn!

Katri Helena oli keikkalavan ääressä myös isänpäivänä. Hän pääsi samalla tapaamaan illan esiintyjiä. Hänen sometililtään löytyy tapaamisesta kuva. Siinä hänen seurassaan poseeraavat Roxette -yhtyeen jäsenet.

– Olipa hyvä konsertti eilen, ROXETTE.  tunnistin aika monta kappaletta vaikka aikanaan samaan aikaan oli itsellänikin, paljon keikkoja ja aika kova meno päällä. Mukavaa viikkoa! kirjoittaa Katri Helena.

Kuvasta on pidetty paljon.

– Ihanat Katri-Helena ja Roxette, kirjoittaa joku.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Roxetten kokoonpano on muuttunut aiemmasta

Katri Helenan kuvassa nähdään Roxetten aulaja Lena Philipsson ja kitaristi Per Gessle. Gessle on ollut mukana yhtyeessä alusta lähtien. Philippson aloitti yhtyeen laulajana vasta viime vuonna.

Roxetten laulajana toimi aiemmin Marie Fredriksson. Hän oli Gesslen lisäksi toinen yhtyeen alkuperäistä jäsenistä. Fredrikssonilla diagnosoitiin aivokasvain ja hän menehtyi joulukuussa 2019.

Yhtye järjesti uudella kokoonpanolla konsertin Helsingin Veikkaus Arenassa 9. marraskuuta 2025. Se oli isänpäivä ja siellä istui katsomossa myös Katri Helena.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.