Näin saat kivuliaat aftat pois suusta

Aftat ovat kauheita kumppaneita. Comon toimittajalle sellainen tuli pitkästä aikaa kielen syrjään. Koko elämä meni pilalle.

30.03.2019

Aftat ovat erikokoisia vaaleita haavaumia suun limakalvoilla tai vaikkapa kielessä.

Niiden tarkkaa syntymekanismia ei tunneta, mutta monilla vaivaa on nuorempana, ja se helpottaa vanhempana. Comon toimittaja ihmettelikin, kun aiemmin hänellä aftoja oli paljonkin, mutta sittemmin niiden tulo loppui. Nyt kieleen ilmestynyt afta oli niin kipeä viikon, että melkein teki mieli alkaa laihduttaa (mikä toki olisi ollut hyvä).

Apteekista saa puuduttavia tuotteita aftojen hoitoon. Apteekkari osasi kuitenkin neuvoa myös muita juttuja.

Kannattaa harjata hampaita varovaisemmin. Aftat nimittäin voivat syntyä myös mekaanisesta rasituksesta, eli älä töki itseäsi sillä hammasharjalla. Stressi ja vitamiinipuutokset voivat myös altistaa. Jos aftoja vain tulee, kannattaa tarkistuttaa esimerkiksi keliakian mahdollisuus.

Mikä tärkeintä, hammastahna pitää vaihtaa. Jos hammastahnasi vaahtoaa, se sisältää natriumlauryylisulfaattia eli SLS:ää. Tämän on katsottu edesauttavan aftojen syntymistä. Valitse siis ei-vaahtoava hammastahna.

Lisää luettavaa