Kaija Koota tämän menestykseksi muodostuneessa ja viime kuussa ensi-iltaan tulleessa elämäkertaelokuvassa esittävä Oona Airola on intoutunut ylistämään teatteria. Hän kertoo, että rakkaus näyttämötaiteeseen syntyi jo lapsuudessa.
-Ehkä en muista aikaa ennen sitä. Teatteri oli jo lapsuudessa ihmeellisimpiä asioita mitä tiesin. Varmasti olin monin tavoin etuoikeutettu saadessani kasvaa Ykspihlajan työväennäyttämön kulisseissa ja päästessäni joskus myös kaupunginteatterin ihmeellisiin takahuoneisiin, mutta ennen kaikkea niihin kummallisilta tuoksuvien näyttämöverhojen väleihin, Oona muistelee somessa.
Hän kertoo liikuttuneensa viimeksi pari viikkoa sitten, kun hän kävi lastenteatterissa.
-Kun tuli hetki, jossa lapsilta kysyttiin että ”näittekö kuka täällä kävi” kaikki lapset huusivat seisomaan ja kavalsivat näyttämön hahmoille varkaan. Mua alkoi itkettää ihan valtoimenaan. Lapset oli istuneet siinä puolisentoista tuntia hievahtamattakaan seuraten tarinaa, ja noin vaan yhtäkkiä heidän joukkovoimansa ansiosta näyttämölle kehiytynyt mysteeri ratkesi, Oona kirjoittaa.
Lue myös: Anna: Kaija Koota esittävä Oona Airola – jalka lähes amputoitiin
Lue myös: Kaija Koo julkaisi takahuonevideon itsestään 32 vuoden takaa
Hän kertoo hävenneensä ”rääkyä silmät päästään” kun muilla oli kivaa. Mutta samalla hän kertoo tajunneensa jotain:
-Samalla tajusin että se mikä mua oikeastaan itketti oli toivon tunne. Toivo paremman maailman rakentamisen mahdollisuudesta. Se vaikuttamisen voima saa mut ikävöimään aina uudelleen näyttämölle. Ei ole suurempaa ja lohduttavampaa voimaa kuin yhdessä johonkin uskominen niin, että siitä abstraktista uskomisesta syntyy jotain totta. Jotain mikä me kaikki saadaan jakaa yhdessä. Ja seuraavassa hetkessä se on ohi. Mutta me voidaan muistaa se. Muistan vuosia esityksistä jotain hetkiä, tunnelmia, ehkä kohtauksiakin. Se on se teatterin ihme. Se on katoavaista, mutta sitten ei kuitenkaan.