Servant Of The Mind– nimisen, uransa kahdeksannen albumin viime vuoden lopulla julkaissut Volbeat on tänään julkistanut levyn nimeä kantavan maailmankiertueen Euroopan-keikkapäivät.
Yhtye saapuu Tampereen Nokia Arenalle sunnuntaina 23. päivä lokakuuta osana Servant Of The Road -maailmankiertuettaan.
Suomessa viimeksi vuonna 2018 esiintyneen yhtyeen lämmittelijöinä nähdään brittiläinen Skindred ja yhdysvaltalainen Bad Wolves. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 1.7.2022 klo 10.00.
Konsertin tiedot videon alla!

KONSERTTI:
Volbeat (DK)
Su 23.10.2022 Nokia Arena, Tampere
Ovet klo 18.30
LIPUT:
Myyntiin pe 1.7.2022 klo 10
Palvelumaksuineen alkaen 69,30 euroa Lippu.fi:stä ja osoitteesta livenation.fi
Myynnissä myös VIP-paketteja