Nina Tapio kuuli maanantaina diagnoosin, joka aiheutti sokin – nousi silti lavalle ystävänsä juhlissa

Nina elää läheisenä vaikeita aikoja.

Julkaistu:

Nina Tapio esiintyi pääsiäisen pyhinä ystävänsä juhlatilaisuudessa. Hän kertoo somessa tunteiden olleen esiintymisen aikana pinnassa.

Syynä on takana ollut rankka viikko ja läheiseen eli Ninan tyttäreen liittyvä ikävä sairausasia.

Lue myös: Nina Tapio muistelee edesmennyttä ystäväänsä – ”7 vuotta täällä ilman”

Lue myös: Nina Tapio järjestää erikoisia joulukonsertteja ympäri maan – miksi ne ovat erikoisia?

Viisi päivää sitten julkaisemassaan postauksessa Nina summasi, että välillä elämä yllättää eikä kaikki aina mene niin kuin toivoisi. Katse on silti suunnattava eteenpäin. Hän harmittelee, että ikävät uutiset tulivat juuri kun elämä alkoi tasaantua.

Videolla Tapio kertoi, että viime maanantaiaamuna saatu tyttären diagnoosi tuli sokkina. Hänen mukaansa kyse ei ole hengenvaarallisesta asiasta, vaan hoidettavissa olevasta mutta elämänmittaisesta diagnoosista.

Nina pohtii myös, miten se tulee rajoittamaan elämää, mutta sanoo asiaa sulateltuaan, että on vain mentävä eteenpäin. Parin kuukauden päästä tilanteesta tiedetään hänen mukaansa enemmän.

Lue myös: Nina Tapio kärsii ikävästä terveysongelmasta: ”V-uttaa!”

– Kun se on lapsen haaste, niin tulee se, että voi kun mä voisin ottaa sen itselleni, Nina mainitsee.

Ninalla on kaksi aikuista tytärtä.