Norjalaisen kalastajan videot troolarista ovat näkemisen arvoista tavaraa: Myrskyssä kaikki on toisin

Vähän erilainen työpaikka.

08.03.2021

Norjalainen Benjamin Bakke työskentelee kalastajana troolarilla. Pyyntireissut suuntautuvat Pohjanmerelle, jossa on välillä melkoinen myräkkä. Mies haluaa antaa muillekin mahdollisuuden kurkistaa kalastajan työpäivään ja jakaa ahkerasti videoita TikTokissa.

Troolarilla pienikään askare ei ole itsestäänselvyys aallokon hakatessa. Syöminen vaatii melkoista taiturointia ja unenlahjat on syytä olla kohdillaan. Kalastajat nimittäin joutuvat käyttämään sängyssään laitoja kuin pikkulapset. Entäs vessassa käynti sitten? Sitä Benjamin ei ole kuvannut, mutta voimme vain kuvitella tarpeiden tekemisen riskaabeliuden.

Vaikka hommassa riittää haasteita, on siinä kosolti hyviäkin puolia. Työpaikalta näkyy maisema, josta suurin osa voi vain haaveilla. Eksoottisten merenelävien näkeminen on Benjaminille arkipäivää ja työvuoron aikana ei ainakaan ala pilkkimään, kun pystyssä pysymiseenkin joutuu erikseen keskittymään.

Uniladin kokoama videokooste alla.

Lisää luettavaa