Nuori, ajokiellon saa hyvin helposti sujuttamalla – kuten Joensuussa

Poliisi muistuttaa.

27.01.2022

Nuorta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Joensuussa.

Poliisipartio oli havainnut Utrantiellä toissa iltana kello 17.25 henkilöauton lähtevän Latolankadun suuntaan.

Lähtiessään auton perä oli alkanut heittelehtimään voimakkaasti. Nuorukainen oli ajanut voimakkaasti luistattaen eli sujuttaen koko ajoradan leveydeltä laajakaarisessa luisussa.

Auto oli kulkenut luisussa 100-200 metriä. Sujuttamisen aikana matkalla oli ollut kolme jalankulkijaa. Poliisi määräsi autokuskin väliaikaiseen ajokieltoon.

Luistattelusta määrätään jatkuvasti ajokieltoja. Kyseessä on vaarallinen toiminta, jossa auto voi lähteä hallitsemattomasti käsistä, ja seuraukset itselle ja sivullisille voivat olla kohtalokkaita.

Lisää luettavaa