Nyt tuli terveyspäätös – kaikki tämä poistetaan Lidleistä

Ministeriö ohjeisti, Lidl toimi.

23.02.2025

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi joulukuussa ohjeistuksen, joka kehottaa välttämään epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia lapsille.

Lidl on linjannut nyt, että se ei markkinoi epäterveellisiä elintarvikkeita lapsille. Käytännössä tämä on tarkoittanut muun muassa lapsiin vetoavien piirroshahmojen poistamista monista elintarvikkeista.

Lidl kertoo lopettaneensa epäterveellisten tuotteiden esittämisen lapsia esittävien ja lapsia kiinnostavien kuvien yhteydessä kaikessa mainonnassaan niin televisiossa, radiossa kuin omissa kanavissaan. Mainonnassa ei esimerkiksi nähdä kuvitusta, jossa perhe syö aamupalaksi suklaacroisantteja tai tarjouslehdessä ei ole karkkimainosta samalla sivulla lelujen kanssa.

– Esimerkiksi söpöillä eläinhahmoilla voidaan tuotteesta tehdä lapsia houkutteleva – tämä on yleisesti käytetty keino elintarvikealalla. Me emme halua houkutella lapsia epäterveellisten tuotteiden pariin, joten olemme poistaneet esimerkiksi päärynäpillimehusta hauskan hedelmähahmon ja kaakaopaketista suloisen apinan. Työstämme pakkauksia kaiken aikaa, ja uusia pakkauksia voi bongata myymälöistämme pitkin vuotta, kertoo Lidlin laadunvalvonnan osastopäällikkö Suvi Kuutti.  

Lue myös: Lidlin asiakkaan teko kassajonossa päätyi kuviin – nyt on kyllä ällöttävää!

Lue myös: Suomalaismalli poistettiin Lidlistä – syynä oli tämä vaatetus!

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.