Oho, suomalaismissistä tuli toimittaja!

Viime vuoden Miss Suomi Michaela Söderholm oli jo harjoittelussa, ja nyt…

21.11.2018

Miss Suomi vuosimallia 2017 Michaela Söderholm on haaveillut media-alasta, ja hänet saatettiinkin bongata toimitushommissa Iltasanomissa jokin aika sitten.

-Kuukauden mittainen harjoittelu Ilta-Sanomilla päättyi tänään. Suuri kiitos Tero ja koko viihteen väki, oon neljän viikon aikana oppinut enemmän kuin olisin uskaltanut kuvitella. Viimeinen päivä oli hienoa päättää aukeaman kokoisen haastattelun julkaisuun, nainen kehui jakaen tekemänsä lehtijutun.

Nyt hommat ovat nytkähtäneet eteenpäin siten, että Michaelaa on Comon tietojen mukaan kosittu jo toimittajaksi suureen viihteelliseen aikakauslehteen.

Nähtäväksi jää mitä tapahtuu, ja saako Suomi pian uuden seurapiiritoimittajan, josta voitaneen käyttää nimitystä Suomen kaunein seurapiiritoimittaja.

Lisää luettavaa