Oma levynjulkkarikeikka: Suomalaisrokkari sammui lukkojen taakse!

07.10.2014

Mikko Herranen on saanut aikaiseksi järjestyksessään toisen älppärinsä, Pahan ajan apokalypsi, jonka julkaisubileitä vietettiin perjantaina Helsingissä.

Tähteys oli kaukana, kun Mikko kertoo siivonneensa kaverinsa kanssa jatkomestaa aamukahdeksaan saakka. Sitten hän painui nukkumaan.

-Juuri kun vedin peittoa korviin toisessa päässä kaupunkia, soi puhelin ja kaveri (nimeltämainitsematon bändini jäsen) kertoi heränneensä ja jääneensä takalukon taakse…

-Pakkohan se oli lähteä vielä ulos päästämään. Näin käy joskus, rock’n roll, Mikko velmuilee Facebookissaan.

 

Kuvan henkilö Mikko Herranen ei liity juopumiseen muutoin kuin että hän pelasti rokkaritoverinsa.