Onko nyt menty hyysäämisessä jo liian pitkälle? Maailman tunnetuin alusvaateshow peruttiin – tässä syy!

Ei enää tätä show’ta.

22.11.2019

Victoria’s Secret -alusvaateshow on peruttu.

Victoria’s Secret -alusvaateshow’lla on pitkät perinteet, ja aiemmin sitä on esitetty ABC-kanavalla Yhdysvalloissa joulukuussa. Nyt alusvaateshow on kuitenkin peruttu.

Syy tähän on yksinkertainen. Viime vuonna show’n katsojaluvut suorastaan romahtivat alas. Viime vuosina se on ollut muutenkin kovan kritiikin kohteena johtuen vanhoillisesta naiskuvastaan ja kaksinaismoralistisesta suhtautumisestaan naisvartaloon. Toisaalta alusvaateshow’ssa on aina korostettu naisten olevan siellä omana itsenään, mutta samalla kaikki mallit ovat olleet ns. mallin mitoissa eli pitkiä ja laihoja.

Myös show’n markkinointipäällikkö joutui eroamaan vähän aikaa sitten kun häneltä kysyttiin, miksi mukana ei ole transsukupuolisia malleja tai plus-koon malleja ja tämä vastasi, että ”kyseessä on eräänlainen fantasiashow”.

Lisää luettavaa