Oprahin rasistinen laukkuepisodi: Nyt puhuu myyjä!

13.08.2013

Como kertoi viime viikolla ensimmäisenä Suomessa Oprah Winfreyn laukkuepisodista, jossa hänelle ei suostuttu esittelemään 38 000 dollarin luksuslaukkua. Mediamogulittaren mielestä sveitsiläisen liikkeen huono asiakaspalvelu johtui rasistisista syistä.

Nyt toinen osapuoli kertoo tapahtumista oman versionsa. SonntagsBlick-lehdessä nimettömänä esiintyvä myyjätär kiistää kieltäytyneensä esittelemästä turvakaapissa ollutta laukkua. Hän kertoo esitelleensä halvempia ja pienempiä laukkuja, koska ne olivat valmiiksi esillä. Hän täsmentää todenneensa kaapissa olevan laukun olevan vain isompi ja kalliimpi. Myyjätär vakuuttaa, ettei tarkoittanut laukun olevan liian kallis Winfreylle.

Rasistisen kohtelun työntekijä kiistää vielä painokkaammin. Hän korostaa, että luksusliikkeessä asiallinen asiakaspalvelu on A ja O, eikä hän koskaan loukkaisi asiakasta tahallaan.

Lisää luettavaa