Outo fyysinen välikohtaus Hämeenlinnan rautatieasemalla – osapuolina kolme naista

Poliisilla on käsitys tapahtumien kulusta sen katsottua valvontakameran kuvaa.

05.01.2022

Eilen puoli yhdeksän aikaan illalla poliisipartiota tarvittiin Hämeenlinnan rautatieasemalla.

Poliisi kertoo julkisuuteen, että pitkään hameeseen sonnustautunut nainen oli lyönyt alle 18-vuotiasta tyttöä ja ottanut tämän puhelimen kädestä väkisin. Nainen oli sitten palauttanut puhelimen ja poistunut Tampereen suuntaan menevään junaan.

Partiolle selvisi tytön kertomana, että kaksi noin 20-vuotiasta pitkiin hameisiin pukeutunutta naista oli alkanut käyttäytyä uhkaavasti häntä ja hänen kaveriaan kohtaan. Naiset olivat halunneet nähdä asianomistajan puhelimen ja tytön ottaessa puhelimen esiin oli toinen nainen lyönyt asianomistajaa takaraivoon ja ottanut puhelimen.

Tekijöistä saatiin kuvamateriaalia, joista heidät pystytään tunnistamaan. Poliisi tutkii asiaa ja rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan aikana.

Lisää luettavaa