Palohälytin reagoi hyvin erikoiseen asiaan

Palohälytin sekosi. Tai sitten se oli varsin tehokas.

08.10.2017

Palohälytin pelastaa vuosittan tuhansittain ihmishenkiä. Se reagoi lämpöön, palokaasuihin tai vaikkapa infrapunasäteilyyn.

Nyt on sitten todistettu, että se reagoi myös väkevään kissanpissaan. Tai, no, ehkä reagoi. Näin kuitenkin muuan kissaryhmäläinen Facebookissa väittää.

-Erikoinen tapahtui. Meillä on pelastettu ja toistaiseksi leikkaamaton uroskissa, jonka pissi haisee käsittämättömän pahalle tietenkin. Hän käy kuitenkin ihan normaalisti laatikolla. Tänään siirrettiin se hiekkalaatikko kohtaan, jonka yläpuolella vähän viistoon sijaitsee palohälytin. En nyt tiedä mikä tuli, mutta kun kissa kävi pissillä ja haju levisi huoneeseen (kuten aina hetkeksi tekee), palohälytin alkoi vinkua. Reagoiko se tosiaan tämmöiseenkin katkuun? kissanomistaja naurahtaa.

Voihan palohälyttimessä olla myös vikaa, mutta hän kertoo jatkavansa tarkkailua.

Lisää luettavaa