Pariskunta missasi 40 miljoonan euron lottovoiton teknisen kömmähdyksen takia

Mahtoi harmittaa.

Julkaistu:

Englantilaisparista koki kovia. Kaksikko valikoi lottonumerot. Yllätys olikin iloinen, kun he tarkistivat rivin. Kaikki oikein! Sitten iski todellisuus vasten kasvoja kuin märkä rätti. Pariskunta jäi lopulta ilman voittoaan.

60-vuotias pariskunta Edwina ja David Nylanin tapaus sattui jouluaaton aattona 2015. Kaksikolla oli kaikki seitsemän numeroa oikein paikallisessa lotossa. Voittosumma oli 35 miljoonaa puntaa eli 40 miljoonaa euroa.

Edwina kertoi, että sovellus herjasi, ettei heillä olisi tarpeeksi rahaa siirrettynä pelitilille. Siitä huolimatta osto meni perille Edwinan sanojen mukaan. Parilla oli ollut kahden punnan ostoon vain 60 senttiä käytössään, mutta he olivat lisänneet pelitilin varoja.

Camelot-loton tiedottaja kertoi, että on puhunut parin kanssa asiasta. Firma totesi, että vain hyväksytyt pelit osallistuvat arvontaan, ja jokaisesta hyväksytystä pelistä tulee ilmoitus myös asiakkaan sähköpostiin. Näin ei ole nyt käynyt. Heidän kirjanpitonsa mukaan asiakas ei ole lisännyt varoja tilille. Edwina kertoi, ettei muistanut tarkistaa sähköpostista pelin läpimenoa, koska joulun aikaan oli niin kiire.

Mahtoi harmittaa. Tämä kaikki tapahtui kymmenen vuotta sitten, ja asiasta on uutisoitu uudelleen ”juhlavuoden” kunniaksi ahkerasti Isossa-Britannianssa.