Tapaninpäivänä 69-vuotiaana menehtyneen Pauli ’Pate’ Mustajärven elämäntyön kunniaksi järjestetään muistokonsertti.
Konsertti järjestetään Tampereen Nokia Arenalla sunnuntaina 12.7. Mustajärvi olisi täyttänyt konserttipäivänä 70 vuotta. Lipunmyynti muistokonserttiin alkaa Lippu.fi:ssä perjantaina 27.2. klo 9.00.
Paulia ovat muistelemassa ja hänen tekstejään sekä tunnetuksi tekemiään kappaleita tulkitsemassa laaja joukko ystäviä, sukulaisia, biisintekijöitä ja kollegoita. Lavalle nousevat muun muassa Jenni Mustajärvi, Pauli Hanhiniemi, Dave Lindholm, Jonne Aaron, Vesku Jokinen, Vicky Rosti, Mira Luoti, Jouni Hynynen, Noora Louhimo, Heikki Salo sekä Popedan Ajajat solistinaan Jussi Aaltonen.
Lisäksi lauluja tulkitsevat Mustajärven soololevyille biisejä tehneet Esa Eloranta sekä Doom Unitin laulaja Jape Ylinikka yhdessä tuottajana tunnetun Happoradion kitaristin Mika AH Haapasalon kanssa. Lisää esiintyjiä julkistetaan myöhemmin.
Lue myös: Pate Mustajärvi on kuollut – ärhäkkä syöpä vei muutamissa kuukausissa
”Suru kulkee mukana ja alati muuttaa muotoaan. Iskän juhlavuosi, jota joudumme viettämään nyt ilman häntä. Ollaan haikean asian äärellä, mutta olen tosi onnellinen ja ylpeäkin siitä, kuinka moni tekijä halusi lähteä kunnioittamaan Paulin muistoa konsertin muodossa. Tiedossa on monipuolinen kattaus ja läpileikkaus tuosta järkälemäisestä urasta upeiden artistien esittämänä. Haluan toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi Nokia Arenalle. Vietetään yhdessä ikimuistoinen ilta, jossa kaikki tunteet ovat sallittuja!”, kommentoi Jenni Mustajärvi.
Lipunmyynti muistokonserttiin alkaa Lippu.fi:ssä perjantaina 27.2. klo 9.00.