Lauluntekijä ja tuottaja Ilkka ”Ile” Vainio julkaisi hiljattain Facebookissa yhteiskuvan legendaarisesta laulajasta Paula Koivuniemestä sekä tämän Toni-pojasta. Kuvissa nähtiin myös Vainion pitkäaikainen yhteistyökumppani, tuottaja ja manageri Joona Jalkanen, jonka 47-vuotissyntymäpäiviä seurue oli juhlistamassa.
Vainion mukaan Koivuniemi halusi yllättää Jalkasen syntymäpäivänä ja saapui tämän kunniaksi entiseen levy-yhtiöönsä kahville poikansa kanssa. Tapaamisen taustalla oli myös yhteisten työvuosien muisteleminen: Paulan ja Vainion yhteistyö poiki aikanaan neljä kulta-albumia.
– Paula on täyttä sydäntä ja kultaa, ja hän kehui kovin, miten Toni pitää huolta äidistään. Toni on rakas poika, Vainio kirjoitti kuvien yhteyteen.
Nyt kuvat on poistettu
Julkaisu herätti runsaasti huomiota ja sai Vainion mukaan tuhansia tykkäyksiä. Hän iloitsi siitä, että kuvien lämpö, aitous ja ystävyyden henki välittyivät monille. Pian kuitenkin seurasi käänne: Vainio poisti kuvat.
– Poistan kuvat poikkeuksellisesti, vaikka 99,9 prosenttia piti aidoista, kauniista ja hyväntuulisista kuvista, Ile Vainio kirjoittaa somessa.
Päätös syntyi Vainion mukaan reaktiona muutamiin kriittisiin viesteihin. Hän toteaa, että vaikka suurin osa vastaanotosta oli positiivista, muutama ”pimeyden pelkuri” piti julkaisuja sopimattomina.
Vainio kertoo päättäneensä kuvien poistosta yksin.
Lue myös: Diandran huikea ylläri – onko Paula Koivuniemi kuulolla?
Lue myös: Kapakassa hieraistiin silmiä: Laulamaan astui Paula Koivuniemi, 76 – video!
– Me pärjäämme ilman niitä lämpöä ja rakkautta ja ystävyyttä olevia kuvia. Päätin tämän näin lennosta yksin! Pidetään sydämissä rehellinen rakkaus mukana, hän päätti päivityksensä.
Paula Koivuniemi lopetti virallisesti uransa vuonna 2022. Sen jälkeen häntä on nähty julkisuudessa harvakseltaan.