Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo, että Suomessa on tänä vuonna raportoitu jo 121 hinkuyskätapausta, joista suurin osa Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.
Hinkuyskä on bakteerin aiheuttama keuhkon ja keuhkoputkien tulehdus, jolla on pelottava maine sen aiheuttaman hengitysvaikeuden vuoksi. Jos rokottamaton imeväinen saa tartunnan, seurauksena on jopa henkeä uhkaava hinkuyskä.
Hinkuyskä tarttuu pisaratartuntana. Taudin alkuvaiheessa se tarttuu hyvin herkästi, mutta tartuttavuus vähenee vähitellen. Sairastunut ei ole enää tartuttava, kun oireiden alusta on kulunut kolme viikkoa.
Hinkuyskän tyypillinen oire on useita viikkoja, jopa 2–3 kuukautta kestävä yskä, joka muuttuu yleensä vähitellen puuskittaiseksi. Erityisesti pienillä lapsilla yskä voi olla tikahduttavaa ja sisäänhengitys voi vaikeutua, jolloin kuuluu hinkuva ääni yskänpuuskan loppuvaiheessa.
Hinkuyskän taudinkulkua voidaan lievittää antibioottihoidolla, jos hoito päästään aloittamaan taudin alkuvaiheessa. Tartuttavuus loppuu viiden vuorokauden kuluttua antibiootin aloituksesta. Jos oireiden alusta on kulunut yli kuukausi, antibiootista ei ole enää hyötyä. Pikkulapset hoidetaan usein sairaalassa.