Pelkästään kynällä ja paperilla voi selvittää helposti onko ihminen psykopaatti!

07.03.2015

Brittiläinen Metro kertoo, että pelkästään talon piirrättämisellä asiantuntija pääsee kurkistamaan ihmisen mieleen ja selvittämään onko tässä psykopaattimaisia taipumuksia.

Uskoo ken tahtoo. Mutta tässä on tehtävä: piirrä talo.

Katsotaan sitten mitä siitä ollaan mieltä.

Tässä tulee ”faktaa”:

-Kaikki on normaalisti ja olet hyvä ihminen, jos talosi on kivalla paikalla, mittasuhteet kunnossa mitä ikkunoihin, oviin ja niin edelleen tulee. Ehkäpä talossa on puutarha ja puu ulkona. Hyvä.

-Jos yksityiskohdat ovat liian pieniä, se voi osoittaa taipumusta hylätä perhe-elämänsä. Päinvastoin, ja ihminen voi uhrautua ja hukuttautua jopa liiaksi siihen.

-Seinien ja linjojen ohuus kertoo heikosta itsetunnosta. Paksut, voimakkaat viivat taas ehkä liian suuresta egosta.

-Katto kuvastaa ihmisen ideoita ja mielikuvitusta. Kaikki ylimääräiset somisteet tai vaikkapa lintu katolla osoittaa, että niitä löytyy. Jos katto on pieni tai näyttää polttavalta, se symbolisoi pelkoja.

-Ovet, ikkunat ja pihatiet…ne kaikki kuvastavat sitä miten avoin olet suhteessa muihin.

-Pihalla oleva auto tai vene voi symboloida vieraanvaraisuudesta.

-Avoimet ovet tai monet ikkunat voivat meinata halujasi sitoa ihmisiä itseesi. Isot ikkunat, esimerkiksi kylpyhuoneessa, voivat kuvata exhibitionismiasi.

Millaisen tuloksen sait?

Toimittaja piirsi tämän kuvituskuvana olevan talon jo vuosi sitten. Mitä siitä voi päätellä? Nyt on jännää…

Ristikko ikkunassa…hmmm…ei vaikuta kovin avoimelta ulospäin. Piippu on pieni, toinen ikkunakin pieni. Onko minulla taipumusta hylätä perhe-elämäni? Piippu talon katolta kuitenkin löytyy, jonkinlaista mielikuvitusta siis on. Mutta ego, se on kyllä vahvoista viivoista päätellen ihan liian suuri.