Petri Nygårdin henkinen ikä selvisi – yllättääkö?

05.09.2015

Petri Nygård on oikeasti aikamies, ja senhän tietää jokainen. Mutta se miltä Petri näyttää ja varsinkin mikä on hänen asenteensa – sitä ei kirjoiteta vanhahtavin, isoin numeroin.

Como tiedusti Petriltä hänen henkistä ikäänsä. Mies yritti ensin paeta ”pitäs kysyy kavereilta” -mantran taakse, mutta suostui lopulta funtsimaan ikäkysymystä hieman syvällisemminkin.

-Ujo veikkaus on, että olen ehkä 25…tai 30 vee… Itse asiassa en ole ikinä ajatellut ikää. Monesti unohdan jopa oman ikäni. Ikä on vain numeroita mulle. Jokainen ihminen on erilainen, kokenut ja kasvanut eri lailla, joten eivät numerot sano ihmisestä oikeastaan paljon mitään, Petri puntaroi.

Miehen Luxusta-sinkkua on kuunneltu viikossa alun kolmatta sataa tuhatta kertaa, joten paluu on onnistunut.

YouTube video