Pippa Laukalta harvinaisia kuvia tyttäristä – ”Niin kiitollinen näistä kolmesta”

Pippa on saanut kaikki tyttäret samaan kuvaan.

Julkaistu:

Urheilulääkäri Pippa Laukka on julkaissut aina välillä kuvia tyttäristään. Tuore kuva tyttäristä on silti harvinainen, koska siinä nähdään kaikki hänen kolme tytärtään yhdessä eli Aava, Tuuli ja Iina.

Lue myös: Pippa Laukka teki kovan paljastuksen äitiydestään – ei jäänyt odottamaan koulun apua

Lue myös: Pippa Laukalta surullinen ulostulo: ”Päästää kädestä irti…”

– Äidin rakkaat. Yksi on ollut vuosia ulkomailla, toinen opiskelee muualla ja kaikki ovat omissa menoissaan kiireisiä, kertoo Pippa tyttäristään.

– Edellisen kerran sain tytöt samaan kuvaan pari vuotta sitten, joten nämä ovat harvinaisia hetkiä. Niin kiitollinen näistä kolmesta, jatkaa hän vielä.

Pipalla on kaksi tytärtä yhdessä aviomiehensä Markku Laukan kanssa. Hänellä on yksi tytär myös aiemmasta suhteestaan ennen Markkua.

Pippa ja Markku asuvat tällä hetkellä kerrostalossa. He myivät omakotitalonsa ja odottavat uuden kotinsa valmistumista.

– Äidin näköä, toteaa joku Pipan tyttäristä.

Tyttäret ovat saanee paljon kehuja. Kuvia Pipan tyttäristä on nähtävillä alla ja täällä.

Lisää Como.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi