Viime sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippunut Pippa Laukka avaa ohjelmaan liittyviä tuntojaan. Hän tuntuu olevan jollakin tavalla tyytyväinen, ettei kisa hänen kohdallaan enää jatkunut. Hän kertoo monien kysyneen häneltä, miltä tippuminen tuntui ja siihen hän vastaa nyt.
– Itse putoaminen oli jännittävä kokemus, etenkin kun sen jälkeen tuli voimakkaasti tunteet pintaan. Tunteet vyöryivät siitä, kun mielessä realisoitui ymmärrys siitä, että tämä ihana tanssikupla huikeassa ja tärkeäksi muodostuneessa ryhmässä päättyy nyt minun osaltani, kertoo Pippa ensimmäisistä ajatuksistaan putoamisen jälkeen.
Lue myös: Pippa Laukka avautuu syksyn kokemuksestaan: ”Pää pyörällä”
Pippa kertoo rytmitajunsa puuttumisesta. Hän kuitenkin halusi oppia ja on tyytyväinen, että pystyi heittäytymään itselleen tuntemattomalle maaperälle.
– Itse tanssin päättyminen harmitti sen sijaan yllättävänkin vähän. Toki olisi ollut ihania tansseja vielä tulossa, mutta paremmat hoitakoot nuo. En olisi voinut uskoa, että pääsin näinkin pitkälle, vailla rytmitajua, kirjoittaa Pippa.
Pippa antaa yhdelle tuomareista erityiskiitokset
Pipan mukaan ohjelma on enemmän kuin mitä voisi luulla.
– Kuten edellä käy ilmi, ohjelma on niin paljon muutakin kuin siistiä, kivaa tai olet hyvä/huono-arviointia. Se että omaa kehoa ja sen liikettä arvioidaan, on yllättävän tiukka paikka mutta myös positiivisella tavalla kasvattava.
Julkaisun kautta menee kiitokset myös yhdelle ohjelman tuomareista.
– Mieleeni jäi erityisesti @helena_ahti kaunis ja syvästi lämmittävä kehu viimeisessä livessä. Kiitos, se merkitsee paljon, kiittää Pippa Helena Ahti-Hallbergia.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.