Poliisi etsii tätä viheliäistä lihapullaihmistä Kuopiossa – tunkee postiluukuistakin

Auta poliisia jos tiedät jotain.

11.06.2024

Poliisi kertoo, että Kelkkailijantie 4 -osoitteen porraskäytävästä Kuopiossa löytyi jälleen lihapullia, joiden sisään oli työnnetty nuppineuloja.

Tekijän ilmeisenä tarkoituksena on ollut aiheuttaa tahallaan koirille kipua ja kärsimystä. Poliisi pyytää havaintoja tekijästä.

Löytö tehtiin sunnuntaiaamuna noin kello 9 aikaan. Talon asukas oli löytänyt neulapullia C-rapun ensimmäisen kerroksen käytävältä hissin edestä. Vastaavia tapauksia samassa taloyhtiössä on tullut ilmi vuoden sisällä useita ja löydöksiä on tehty porraskäytävässä sekä talon ulkopuolelta.

Myös asuntojen sisälle on pudotettu postiluukusta suklaata ja ksylitolipastilleja ilmeisenä tarkoituksena vahingoittaa koiria. Ksylitoli ja suklaa ovat jo varsin pieninä määrinä vaarallisia koirille.

Taloyhtiön edustajan mukaan tekijällä on oltava avain kyseiseen rappuun, koska ulko-ovet ovat aina lukossa. Varsin todennäköisesti kyseessä on saman henkilön toiminta, jonka motiivina voi olla koiraviha.

Itä-Suomen poliisille on tehty tähän mennessä kaikkiaan kahdeksan tutkintapyyntöä kyseisestä toiminnasta. Rikossarja alkoi 11.4.2023, jolloin poliisille tehtiin ensimmäinen tutkintapyyntö. Poliisin tiedossa on tässä vaiheessa yhden koiran vakava loukkaantuminen. Koira oli syönyt lihapullan, jonka sisään oli piilotettu ainakin neljä nuppineulaa. Koiran vammat vaativat leikkaushoitoa.

Itä-Suomen poliisi on kiinnostunut kaikista havainnoista ja tiedoista tekijän selvittämiseksi. Tällainen toiminta vakavasti vaarantaa koirien lisäksi myös pienten lasten hengen ja terveyden, jos pieni lapsi pääsee syömään nuppineuloilla varustetun lihapullan.

Kaikki vihjeet ja havainnot voi ilmoittaa vihjenumeroon 0295 415 232 tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi at poliisi.fi. Akuutissa tilanteessa voi myös soittaa hätäkeskukseen numeroon 112, jos tekee akuutin havainnon lihapullien levityksestä ja näkee, minne epäilty henkilö poistuu.

Poliisi tutkii tapausta eläinsuojelurikoksena.

Lisää luettavaa