Kansalaiset ovat tehneet lukuisia liikennevalvontapyyntöjä Kemin keskustan alueella, tiedottaa poliisi. Myös poliisi itse on havainnut ja puuttunut kuljettajien vaaralliseen ajotapaan, kuten suuriin ylinopeuksiin ja liikenteessä leikkimiseen.
Etenkin Etelärantakatu-Sankarikatu-Mansikkanokankatu-Lumilinnan alueilta on tullut kansalaisilta havaintoja kuljettajien vaarallisesta ajotavasta ja vaaratilanteista. Kyseinen alue on tiheään asutettua ja siellä on paljon ulkoilijoita ja matkailijoita, joiden tulee voida liikkua turvallisesti, korostaa poliisi.
Se onkin lisännyt alueen valvontaa ja puuttuu tulevaisuudessa tehokkaasti tarpeettomaan ja vaaralliseen ajoon. Lievimmissä tapauksissa poliisi voi sakottaa tarpeettomasta ja häiritsevästä ajosta taajamassa. Vakavammissa tapauksissa voi tulla kyseeseen liikenneturvallisuuden vaarantaminen tai jopa törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Seuraamuksena kuljettaja voi sakkojen lisäksi menettää ajo-oikeuden tai jopa saada reissun käräjille.
Häiriön tapahtuessa asutusalueella toistuvasti ja tahallisesti yöaikaan kuljettaja voi syyllistyä myös kotirauhan rikkomiseen. Poliisi pyytää, että jokainen tienkäyttäjä ja öinen kulkija huomioisi alueen asukkaiden ja matkailijoiden sekä turvallisuuden että oikeuden kotirauhaan etenkin yöaikaan.
Myös vanhempien olisi hyvä keskustella eri kulkupelein liikenteessä liikkuvien lastensa kanssa turvallisesta liikennekäyttäytymisestä, ja ylipäätään käyttäytymisestä, sekä olla tietoisia siitä, missä jälkikasvu kulloinkin liikkuu.