Poliisi kertoo nyt aikooko se alkaa sakottaa 1 km ylinopeudesta: Ei aio – tässä on rajat

Poliisin liikennepomo Dennis Pasterstein twiittaili ahkerasti, kuten aina, ja taisi aiheuttaa pientä epätietoisuutta. Poliisi on nyt ”korjannut” pomonsa twiittejä.

28.06.2019

Pastersteinin twiittailuista syntyi kuva (jota lehdet monistivat), että poliisi tulee uuden toimintamallin mukaan sakottelemaan jo yhden kilometrin ylinopeudesta satasen pikavoitolla. Nyt poliisi on päättänyt rauhoitella, että ei nyt sentään.

Uusi tieliikennelaki tulee voimaan 1.6.2020 ja lain voimaantulo aiheuttaa erilaisia toimenpiteitä poliisissa. Nopeusvalvonnan puuttumisrajoja tullaan tarkastamaan ja vanhan ohjeistuksen päivitys tulee ajankohtaiseksi myöhemmässä vaiheessa. Poliisi tulee kertomaan kyllä hyvin tarkkaan miten se aikoo lakia soveltaa ja mitkä ovat puuttumiskynnykset.

Julkisuudessa on pohdittu, tuleeko poliisi jatkossa puuttumaan 1 km/h ylityksiin.

-On huomattava, että laki antaa saman mahdollisuuden jo tällä hetkellä, poliisi huomauttaa. Silti hulluuksiin ei mennä.

Poliisihallitus on nykyiseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön perustuen vuonna 2016 laatinut ohjeen nopeusvalvonnan puuttumisrajoista. Ohjeen mukaan poliisi antaa teknisen varmuusvähennyksen (3 km/h) jälkeen rikesakon kun nopeusrajoitus on ylitetty vähintään 7 km/h ja käyttää huomautusmenettelyä nopeuden ylityksen ollessa 3-6 km/h. Tämä tullee varmaan pitämään jatkossakin, koska se on kohtuullista. Mutta poliisi tiedottaa sitten aikanaan, odotellaan.