Poliisi muistuttaa: Näin väistetään parkkipaikoilla!

Muistatko sinä?

07.07.2023

Pysäköintialueilla syntyy usein vaaratilanteita, kun kaikki kuljettajat eivät osaa tai muista väistämissääntöjä. Poliisi muistuttaa kuljettajia väistämään oikealta tulevaa, elleivät liikennemerkit ohjaa toimimaan toisin.

Pysäköintialueilla väistäminen perustuu tieliikennelain 24. pykälän 1. momentin pääsääntöön. Sen mukaisesti myös pysäköintialueilla väistetään oikealta lähestyvää ajoneuvoa, jos liikenteenohjauksella ei muuta ole osoitettu. Toisin sanoen, vaikka pysäköintialueilla on useimmiten yksi leveämpi ajoväylä, ei sillä kulkevalla ole etuajo-oikeutta, mikäli sivuväylillä ei ole väistämisvelvollisuutta osoittavia liikennemerkkejä.

Paitsi väistämissääntöjen noudattamatta jättäminen niin myös pysäköintiruudusta lähteminen on yleinen syy pysäköintialueilla tapahtuneeseen kolarointiin. Parkkiruudusta lähtevä on lähtökohtaisesti syyllinen osapuoli, koska hänellä on velvollisuus väistää muuta liikennettä. Toki kaikilla tienkäyttäjillä on velvollisuus toimia vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Havainnoinnin parantamiseksi olisi hyvä ajaa parkkiruutuun siten, että ruudusta pääsee poistumaan keula edellä. Kun kuljettaja peruuttaa pysäköintiruudusta, vaaratilanteita aiheutuu enemmän.